Den här veckan kör vi på finska.
[EMOJIVAROITUS!]
Hyvää huomenta. Ehkä yritän olla tänään pelkästään suomenkielinen. Harmi vaan, että kirjoitan ei-ihan-perfektisti. Se sattuu perfektionistisydämessäni (perfektionisti pelkästään kieliasioissa – muuten kyllä kaaosta riittää).
Kylläpä tämä perinteinen, kunnon viili on maukasta. Muistuttaa lapsuuden kesiä mummolassa Pohjanmaalla. (Ihanat, turvalliset, hauskat kesät ja aina paistoi aurinko.) 
Luen nyt elämäni neljättä suomenkielistä kirjaa. Tai itse asiassa kahta rinnakkain. Niitä kirjaimia on vaan niin saatanasti 
, että lukeminen kestää 
. Ehkä kerron joskus niistä. Siis kirjoista, ei kirjaimista. 
Mitä muuta? Juu, olen ollut nyt pari vuotta jonkinlaisessa semimasennuksessa, koska elämänstressiä jatkuvasti riittää, mutta pari viikkoa olen nyt ollut pelottavan hyvällä tuulella. Olen jopa tanssinut kotona, ja minähän en ole mikään tanssija 
, koska olen karaokekuningas. 
Ja mistä se johtuu? Siitä, että päätin lopettaa tämä ikuinen murehtiminen. Ihan simppelisti päätin vaan luottaa Luojaan. 
Juu, ja sitten minulla oli peräti kaksi ”yliluonnollista” kokemusta. Ehkä kerron niistäkin joskus. 
Nyt luureissa soi Kikan 
upea ”Kierrätä, pyöritä mua” 
, ja viilin ja kahvin 
ja yhden banaanin 
jälkeen vien Blaken 
ulos 
ja sitten kävelen Pasilan Triplaan 
hoitamaan muutaman asian.
KÄYTIN TAHALLA NÄITÄ LAPSELLISIA EMOJEITA