Päivän postaus ei-täydellisellä-suomen-kielellä:
Kyllä kansalaisilla tulee meitä ikävä kun muutamme pois. Tämäkin aamu alkoi näin:
Kaksi rouvaa, n. 60-67 v: ”Anteeksi, missä on Paciuksenkatu?”
Meikäläinen — ihana, pirtsakka mieshenkilö: ”No se on kuulkaas ihan tässä.”
”Entä numero 8?”
”Minne olette menossa?”
”Silmäsairaalaan.”
”Ahaa, uuteen upeaan Tammisairaalaan! Se on näitten rakennusten jälkeen heti vasemmalla. Siinä on uudet, hienot rappuset. Menkää niitä alas ja sitten siinä on heti oikealla sisäänkäynti A ja B ja toisella puolella on sisäänkäynti C. Menkää hissillä ykköskerrokseen. Sieltä löytyy sekä akuutti että ajanvaraukset.”
”Voi kiitos. Oi oi, voi kiitos!”
Sitten kun luette Hesarista yms. että ihmiset eksyskelevät Meilahden sairaala-alueella, niin se johtuu siitä ettemme enää asu nurkilla!
Ja sitä paitsi: kun ihmiset menevät sairaalaan heitä jännittää ja pelottaa, joten sinun pitää puhua lempeällä äänellä, rauhoittavalla ja ei-stressaantuneella tyylillä (tiedän omista kokemuksista). Onneksi minulla on rauhallinen, lempeä homoääni 
. Joskus siitäkin hyötyä (muuallakin kuin karaokelavalla).
Kuva: AI